lauantai 6. elokuuta 2016

Sienestystä

Kaikki ei ehkä innostu siitä, että syksy on tulossa, mutta mie innostun! Tykkään syksystä kovasti, kaikista niistä raikkaista aamuista, sumusta, sateista, punertavasta auringosta, hämäristä illoista ja ennen kaikkea viileydestä. Helteet ei ole ollenkaan minun juttu, lämmöstä tykkään tietyllä tavalla kyllä, mutta helteitä en kestä yhtään. Ihana syksy siis tulossa! Tosin melko työteliäs, kärsivällisyyttä ja jaksamista vaativa töineen ja opiskeluineen, mutta yhtä kaikki, syksy tietää yleensä ihanaa vuodenaikaa.

Henkka on hoitanut tänä vuonna pakastimen täyttämisen oikein hienosti. Pakastin pursuaa hilloista (hilla eli lakka, tiiättehän), kangassienistä ja mansikoista, mustikoitakin on muutama litra poimittuna. Tänään tehtiin sienisalaattia ja käytiin metsässä lenkkeilemässä.

Lenkkeilyn ja sienestyspuuhien jälkeen poikettiin Henkan kummitädin luona, joka on varmaan yksi maailman optimistisimmista ihmisistä maailmassa. Sellaiset ihmiset saa muutkin hyvälle tuulelle ja sellainen miekin haluaisin olla.

Kotiin tultua ruvettiin ruuan laittoon ja sienisalaatin tekoon. Ennen en voinut sietää sieniä missään muodossa, mutta nykyään tykkään ainakin kangassienistä tehdystä sienisalaatista. Se on tosi hyvää vaikka leivän päälle laitettavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti