keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Toimivaa kotikosmetiikkaa

Pitkästä aikaa kirjoittelemassa, kun pitää saada vähän ohjeita talteen. ;) Olen aika pihi ostelemaan itselleni mitään kosmetiikkatuotteita, ne on minun mielestä aika kovahintaisia siihen nähden, miten vähän sitä itse tuotetta monessakin pakkauksessa on. Mulle ei ole oikeastaan ikinä tullut mieleenkään, että esimerkiksi kuivashampoota voisi tehdä itse. Kasvonaamioitahan on netti pullollaan ja melkein jokaisessa blogissa ja naistenlehdessä on joskus joku kasvonaamio-ohje ollut.

Kävin maanantaina 4H-yhdistyksen järjestämällä kotikosmetiikka kurssilla, jolla tehtiin aktiivihiilinaamio, merisuolasuihke hiuksille, jalkakylpyä varten niitä jalkakylpypalasia, sekä kuivashampoo. Merisuihketta testailin heti samana päivänä ja totesin toimivaksi, se tuo kampaukseen kivasti pitoa ja littanat hiukset saa sen avulla pöyhittyä vähän muhkeamman näköiseksi.
Vasemmalla aktiivihiilinaamio, oikealla kuivashampoo
Tänään kokeilin sitten aktiivihiilinaamiota ja kuivashampoota. Naamio tuntui kyllä kivalta, siinä olevan öljyn ansiosta kasvojen ihosta tuli mukavan pehmeä. :) Kuivashampookin toimi hienosti, siihen tosiaan sekoitettiin yksinkertaisesti tummaa kaakaojauhetta ja maissitärkkelystä/perunajauhoa, perunajauhon/maissitärkkelyksen ollessa se varsinainen tärkeä ainesosa. Tummiin hiuksiin vaan kannattaa tietysti laittaa tuota kaakaojauhetta, niin ei hiukset mene haalean värisiksi.

Varsinkin tähän kuivashampooseen ihastuin, koska talvisin minun hiukset rasvoittuu tosi nopeasti ja kuiva pääänahka ei erityisesti ilahdu noista kaupan suihkuteltavista kuivashampoista, joissa onkin todennäköisesti vähän vaikka mitä ainesosia... Tämä sopii hyvin herkällekin pääanahalle. Nyt pystyn pesemään hiuksia jopa joka toinen päivä, ettei tarvitse ihan joka päivä suihkussa seistä ja hiuksia kuivailla.

Näiden kotikosmetiikkaohjeiden ainoa ongelma on nuo ainekset, jotka tuntuu vähän vaikeilta. Yksinään kotona en ehkä olisi lähtenyt kokeilemaan, kun noiden aineksien hankkiminen olisi tuntunut liian vaikealta. Kuulemma useimpia erikoisia aineksia löytyy mm. apteekista ja loput saa vaikkapa nettikaupoista (Pieni tuoksukauppa, Ruohonjuuri, Luontaistuntija jne)

Merisuihke hiuksille:
100ml kuumaa vettä, noin 60 asteista
1rkl Epsom-suolaa
½tl kuolleen meren suolaa
½tl Aloe vera-geeliä
muutama tippa eteeristä öljyä

Kuumenna vesi noin 60-asteiseksi. Kaada vesi suihkepulloon, lisää sinne muut aineet ja ravistele reippaasti, kunne suola on sulanut. Eteerinen öljy ei ole pakollinen ainesosa.

Aktiivihiilinaamio:
60ml bentoniittisavea (tai jotain muuta savea jauhemaisena)
1-2 tippaa Eucalyptus eteeristä öljyä
1-2 tippaa Pipariminttu eteeristä öljyä
1-1½ml aktiivihiiltä (saa apteekista)
 1 rkl kookosöljyä
1rkl Aloe vera -geeliä
30-60ml kamomillateetä

Hauduta kamomillatee ja sulata siihen kookosöljy. Sekoita aktiivihiili ja savi keskenään. Lisää eteeriset öljyt ja aloe vera -geeli. Sekoita mahdollisimman hyvin. Kaada tee-öljyseos hitaasti sekaan. Sekoita/vatkaa hyvin kermamaiseksi.

Kuivashampoo:
2rkl tummaa kaakaota
2 rkl perunajauhoja/maissitärkkelystä
hippunen kanelia tai eteeristä öljyä (nämä ei ole pakollisia

Sekoita ainekset ja ripottele päähän. Ravistele ylimääräiset pois.

Kylpypommi (jalkakylpy)
1dl soodaa
1 rkl sitruunahappoa
2 rkl öljyä
3-6 tippaa eteeristä öljyä
elintarvikeväriä

Yhdistä kaikki aineet keskenään. Tuoksu ja väri eivät ole välttämättömiä. Painele tiiviisti muotteihin, esim. tuorekelmulla päällystetty kananmunankenno. Koostumuksen olisi tarkoitus olla hieman tahnamainen ennen muotteihin laittamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti