torstai 11. helmikuuta 2016

Kasvisruokakokeiluja

Oon testannut paria kasvisruokaa tässä viime ja tällä viikolla. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että oiskohan ne hyviä ja voisipa testata. :) Uusimmassa yhteishyvässä oli pari mielenkiintoista ohjetta, joten viime maanantaina kipittelin kauppaan ja ostin ainekset. Toinen ruoka oli raastepihvit ja toinen bataattikeitto.

Bataattikeitto
500g bataattia
1 sipuli
2 isoa tomaattia
3 valkosipulin kynttä
1-2rkl öljyä
5dl kasvislientä
1tl suolaa
1tl juustokuminaa
½tl pippuria
Kuori ja paloittele bataatti. Lohko tomaatit ja sipuli. Kuori valkosipulinkynnet. Pane kasvikset uunivuokaan, valuta päälle öljyä. Paahda kasviksia 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Soseuta kasvikset sileäksi, lisää kasvisliemi ja mausteet. Kuumenna keitto ja ohenna tarvittaessa vedellä. Ripottele pinnalle siemeniä ja tarjoa keitto kermaviilin kanssa. 
Itse jätin bataattikeitosta suolan pois, koska tein kasvisliemen kasvisliemikuutiosta. Bataattikeitto olisi ollut ihan hyvää muuten, mutta tuo juustokumina ei vaan sovi minun makuhermoille, ei uppoa oikein mitenkään. Tehtiin joskus Tikka Masala -mausteella jotain ruokaa, siinä oli ilmeisesti tuota juustokuminaa myös, koska en vaan saanut sitä ruokaa alas kuin sen yhden kerran.

Raastepihvit
400 g porkkanaa
250 g perunoita
1 omena
1 sipuli
2 munaa
2 rkl perunajauhoja
1 dl vettä
1 dl korppujauhoja
1,5 tl suolaa
0,2 tl pippuria
1 tl oreganoa
0,5 ruukku basilikaa
öljyä tai voita
Kuori ja raasta selleri tai porkkanat, perunat ja omena hienoksi raasteeksi. Silppua sipuli ja kuullota pehmeäksi öljytilkassa. Silppua basilika. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna taikinan tekeytyä hetki. Kuumenna lettupannulla öljyä tai voita. Lusikoi taikinaa pannulle ja paista pihvejä keskilämmöllä noin 3 minuuttia molemmin puolin.
 Nämä oli tosi hyviä ja tulee varmasti tehtyä vielä joskus uudestaankin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti