torstai 28. toukokuuta 2015

Makuuhuoneen uusi järjestys

Pyöräytin tiistaina koko makuuhuoneen ympäri. Koko homma lähti siitä, kun Henkka nukkui ensimmäisen yön selkäleikkauksen jälkeen meidän vanhassa sängyssä. Oltiin jo pitkään oltu sitä mieltä, että se sänky on todella surkea ja ihan toivottoman huono selälle, tervekin selkä muuttui siinä nukkuessa huonoksi. Siispä suuntasin eilen töiden jälkeen sänkykaupoille Sotkaan (jonka palvelua voin muuten kiitellä).

Sänkyä kasatessa tajusin, että se on pari senttiä leveämpi kuin meidän entinen sänky, joten se ei mahtunut siihen, mihin piti. Tämän ansiosta jouduin/sain purettua kulmapöydän, joka vei ihan hirveästi tilaa ja oli oikeastaan ihan tarpeeton. Siirsin lipaston vaatekaapin paikalle oven taakse ja vaatekaapin puolestaan lipaston ja pöydän tilalle oven viereen. Tämä oli kyllä pitänyt tehdä jo pitkään, koska makuuhuone oli niin kauhean ahdas. Nyt sain lopultakin aikaiseksi, kun oli pakko.

Järjestyksen muuttamisen ja sängyn hyväksi toteamisen seurauksena rakas potilaani keksi lisää tekemistä. Makuuhuoneeseen piti saada televisio ja pleikkari, että voisi pelata makuultaan. Selkäleikkauspotilas ei saa nostaa mitään, kumarrella mihinkään eikä myöskään istua kovin pitkään - siksipä vaihtoehtoina on makaaminen tai seisominen/käveleminen.

Virittelin vanhan ikkunalaudan seinälle valmiisiin reikiin, ja nostin telkkarin ikkunalaudalle ts. hyllylle. Nyt voi sitten katsella sängystä telkkaria. Pleikkareita varten ahdettiin vielä sängyn ja seinän väliin pieni pöytä. Nyt meillä on oikein viihtyisä makuuhuone, jossa on hiukan enemmän tilaa kuin ennen. Telkkarin ja pleikkareiden ei ole tarkoitus jäädä ikuisiksi ajoiksi tuohon makuuhuoneeseen, mutta nyt alkuun ainakin 6 viikoksi... Tai 3kk ajaksi. Miten se nyt menikään.

En muuten voi sanoin kuvailla sitä onnentunnetta, kun käytiin Henkan kanssa kävelemässä ihan pienen pieni matka kahdestaan ulkona ilman, että toiseen sattui ihan kamalasti. Aah, ehkä me vielä päästään meidän lenkkeilyharrastuksen pariin.

Kävin hakemassa eilen meidän karvalapsenkin kotiin todetakseni vain tänään, että mulle on suunniteltu reissuhommia neljäksi peräkkäiseksi viikoksi. Vähän ottaa päähän, kun en nyt sitten tiedä, kannattaako tuota koiraa käydä hakemassa aina päiväksi tänne kaupunkiin... Ja koko kesäkuu menee sitten reissussa. Luojan kiitos siellä välissä on juhannus ja kolmipäiväinen viikonloppu.


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Viikko viikonpäivien mukaan

Maanantaina muistelin menneitä. Matkasin mainiolla menopelillä maanmittauslaitokselle. Menin mukaan maistelemaan makuja. Minun murusellani meni mainiosti matkatessa maantiellä. Melkein muksahdin mahalleni maantiellä matkatessani. Mies mahtui mukaan mähöämään makuulle. Mussutin maukkaita makeisia miehen muassa. Muistin muiskauttaa muiskun miehelle.

Tiistaina tuskailin tukkaani. Töissä tutkin tehtyjä tutkimuksia. Tutkiskelin taitavasti tehtyjä teoksia teistä. Töistä tuskin tuskailin, tarkastelin työni tuloksia. Tessun tepsuttelua tutkailin tiellä. Tessu tepsutteli taitavasti, tutki tienpientareita, tuiskahdettiin tuttujen tykö. Tuuli taisi tuivertaa tuimasti.

Keskiviikkona kuuntelin kaikkea. Koitin kutsua kuritonta koiraani. Koira keräsi kierroksia, karjahteli kauheasti. Kokosin kaupasta korillisen kaikkea. Kello kulki kovaa. Kiitin kultaani kaikesta, koitin kehua kauniisti. Kiskoin kutrini kuntoon, kutsuin kultani kahville. Kukuin kahteen.

Torstaina tuumailin töitä. Tuskailin tuulisessa tuiverruksessa, töitä tein tienvarressa. Työmaalla tuttava tuumasi, tulkaa tupaan. Tultiin töistä taitavasti. Taiteilin Tessun turkkiin tökötit, tuskin täitä tulee tänne. Töin tuskin tutimaan tohdin, tekemistä taioin tyhjästä. Tylsää tovia tuskin tulee.

Perjantaina piipahdettiin Posiolla. Puhuttiin paljon paskaa, polskittiin puljaamassa. Puhuttiin puujalkavitsejä, painuttiin pois Posiolta. Pian pelkäsin puolison puolesta. Pelkästään peräkamaripoikia pleikkarilla pälyilin. Pussailtiin paljon. Puhuin puolisolle puisevista pakinoista. Pestiin paskat pois pesuhuoneessa.

Lauantaina lääkäri lupasi leikata. Lauantai lurahti lääkärissä. Lukuisia leikkauksia leikattiin. Läksin lääkäristä läkähdyksissä. Lupasin luuhata lähellä. Lakaisin lattiat leluista. Lääpin lutuista lapinkoiraa. Luulin lääkärin leikanneen. Lenkitin lapinkoiran lähistöllä, läiskyttelin lätäköissä, luin lässytyskirjaa läskeillen.

Sunnuntaina sain saippualla sudittua sotkuisen sutijani. Sulattelin suuria sammioita sokerisotkuja. Surautin sutijallani sairaalaan, siellä suutelin sulhoani. Suretti sairas sulhoni sairaalassa, silti sieltä surautin suoraan sopukkaani. Söin suklaapatukan säälitellessäni sulhoa. Samalla selasin satukirjaa sormissani. Suunnittelin seuraavaa sunnuntaita. Semmoinen sunnuntai se.


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivän viettoa ja parveke


Vietin äitienpäivää Oikaraisella, ensin kävin kotona ja sitten sieltä kävin mutkan mummolassa, jossa näin paria tätiä ja serkun lapsia. Mummolasta kävin myös siellä päin metsässä lenkillä koiran kanssa. Oli todella upea ilma, lämmintä 12 astetta ja ihan kirkas päivä. Tällaista päivää ei muualla haluaisi viettääkään.
Kun toissa päivänä kirjoittelin niitä parvekesuunnitelmia, niin eilen otin sitten asiakseni lähteä hankkimaan niitä juttuja, mitä ajattelin tarvitsevani. Oli jotenkin paljon helpompi lähteä toteuttamaan suunnitelmia, kun ne oli selkeinä mielessä tuon blogipostauksen kirjoittamisen jälkeen. Nyt meillä onkin sitten jo hyvät lähtökohdat viihtyisään parvekkeeseen, kun kävin eilen hakemassa meille parvekekalusteet ja parvekemattoa! :) Tässä nyt kuvat parvekkeesta tällä hetkellä:
Tuo resu nojatuoli on tarkoitus viedä pois - edelleenkin. Tuolle seinälle en ehkä muuta enää laitakaan, jos en sitten jotain kukkaa roikkumaan tuosta tangosta. Hyllyn päälle voi kuvitella sitten tomaatit tuohon saaviin, jonka löysin vanhalta talolta (todella antiikkista) ja muita kasveja. :) Eiköhän me tällä parvekkeella nyt kesä viihdytä!

perjantai 8. toukokuuta 2015

Operaatio parveke

Olen päättänyt tänä kesänä laittaa meidän parvekkeen oleskeltavaan kuntoon. Tällä hetkellähän siellä ei viihdy kukaan, koska siellä on vain rähjäinen koiran tuhoama nojatuoli, joka pitäisi oikeasti polttaa tai hävittää muuten. Se on vaan jäänyt sinne. Parveke on siis aivan mahdottomassa kunnossa tällä hetkellä. Yksi syy tähän intoon laittaa parveke kuntoon, on tietysti nuo tomaatit. Ne on kasvaneet ihan hirmuisen isoiksi ja vievät puolet meidän pienestä keittiön pöydästä... Kyllä ne jo kohta joutaisivat ulos kasvamaan.

Meidän parveke itsessään on aika iso, sen mitat ovat 1,7m x 3,5m. Huono puoli on se, että siellä ei ole parvekemattoa, mitään laatoitusta, puulattiaa tai muutakaan, pelkästään betoni, joka ei todellakaan ole mikään viihtyisä tai kaunis katseltava. Ajatuksena on ollut hankkia sinne harmaata parvekemattoa, mutta jostain pitäisi löytää sitäkin sopivissa mitoissa. Ei ole järkeä ostaa pikkupalasia tai kovin kapeaa mattoa, jota joutuisi sitten leikkelemään miten sattuu.

Mulla siintää mielessä kuva parvekkeesta, jossa olisi pöytä ja pari tuolia, kasveja ja kasveille joku järkevä systeemi. Meillä on parvekkeen kaiteet aika korkeat ja betoniset, ja parveke on lisäksi pohjoisen puolella, joten aurinko ei paista sinne kuin illalla. Siksipä kasvit pitäisi saada pois lattian rajasta ja vähän ylemmäs, jotta ne saisivat enemmän valoa. Olen mietiskellyt siihen tarkoitukseen vanhaa penkkiä, hyllyjä tai jotain ihan uutta systeemiä. Olen aika ihastunut niihin hyllyihin, joissa hyllyt pienenevät ylöspäin... 

Tässä vähän pinterestin selailusta syntynyttä inspiraatiota kasveja ajatellen:


Tässä on kiva idea, pari penkkiä päällekkäin:
Jos tämä kämppä olisi meidän oma, ideoita olisi huomattavasti enemmän. Vuokrakämpän seiniin ei kumminkaan tee mieli alkaa porailemaan yhtään mitään. Parvekkeen lattiaan laittaisin ehdottomasti tuollaisen laudoituksen, kuin parissa edellisessäkin kuvassa näkyy ja lisäksi sitten jonkun iloisen värisen räsymaton. :) Minun ehdottomiin parvekeunelmiin kuuluu tuollainen katosta riippuva tuoli, ehkä vielä joskus!

Ja kaikki kuvat ylintä lukuun ottamatta on tosiaan pinterestistä napsittu malleiksi...

Onnellisuutta

Nautin niin kovasti tästä keväästä! Aurinkoisista aamuista, lämpimistä illoista, kosteista sumuisista aamuista, kun on helppo hengittää, viileästä tuulesta ja siitä, kun alkaa vihertää. Puut alkaa pikku hiljaa tehdä lehtiä, nurmikko vihertää ja muutamia kasvejakin pukkaa jo maasta esiin. Kyllä se kesä sieltä taitaa tulla!

Eilen käytiin Tessun kanssa kävelemässä pari tuntia ihan rauhalliseen tahtiin ja nautittiin tämän kevään tähän asti lämpimimmästä päivästä. Fleece ja toppi oli liikaa, tuli ihan hiki ne päällä. Pikkupojat pyöräili, rullaili (vai cruisaili?) ja potkulautaili pelkät t-paidat päällä ja ihmisiä oli liikkeellä ihan hirveästi - ei kyllä mikään ihme.

Tänään oli harmaampi päivä ja päivällä satoi vettäkin, mutta nyt illasta oli ihan tyyni ilma. Aivan mielettömän hieno ja hyvä juoksukeli siis - juokseminen on minusta parasta vähän märällä tai kostealla ilmalla. 7km hujahti nopeasti ja tuntui, että olisin voinut juosta vaikka saman verran lisää. Onko parempaa tunnetta oikeasti olemassakaan?

Nyt tuntuu siltä, että elämä sujuu hyvin! :)


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

6km juoksulenkki

Lähdin tänään iltalenkille ajatuksena lähteä vain kävelemään suht rauhalliseen tahtiin. Toisin kuitenkin kävi, kun puolen kilometrin jälkeen päätinkin, että juoksen pitkän lenkin - ainakin 5km. Mulla on nyt alkukesästä reissukaverina töissä sellainen tyyppi, joka juoksentelee joka toinen päivä ja se uhkaili, että lähdettäisiin yhdessä juoksemaan, kun reissuun mennään. Ajattelin sitten, että pitää testata, paljonko mie edes jaksan juosta ja kuinka kovaa. Se nimittäin taitaa tehdä vähän pitempää lenkkiä kuin mie ja pikkasen reippaampaan tahtiin - onhan se harrastanutkin pitempään.

Lähdin sitten hölköttelemään yliopiston takaa olevasta metsästä. Aluksi tuntui polvissa aika pahalta eilisten kyykkäilyjen takia, mutta se meni sitten ohi. Parin kilsan jälkeen tajusin, että vaatetta on päällä ihan liikaa ja aioin luovuttaa, mutta onneksi en sitten kumminkaan. :) Koko lenkin pituudeksi tuli 7,82km ja juoksukilometrejä kertyi 6,5km. Ehkä mie sen kympin pystyn tänä vuonna juoksemaan!

Vähän tuntui jaloissa, mutta ei pahasti. Nopeus oli oikeastaan koko lenkin ajan noin 8min 30s per kilometri. Tämänhetkiselle minulle siis ihan hyvä. :) Huomenna sitten taas venyttelyä tai lihaskuntoa kävelylenkkien lisäksi, niin ei selkä tai koivet suutahda.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Työt ja uusi arki alkoi

 Noniih, nyt olisi uusi arki alkanut, kun työt alkoi! Ihan erilaista taas kuin mitä aiemmin olen tehnyt, mutta mielenkiintoista. Näitä hommia mie silloin ajattelinkin, kun koulussa vielä olin. :) Tähän arkeen ja töihin on nyt taas totuttelemista, kun rytmi on ollut pitkään se, että on noussut yhdeksältä ylös ja nyt pitäisi päästä jo puoli kuuden aikaan, jos tavoitteena olisi seitsemän jälkeen olla töissä.

Iltaisin aika kuluu helposti, kun syö, käyttää koiran lenkillä, venyttelee tai treenailee, käy pesulla ja laittaa nukkumaan. Tuntuu kyllä niin mukavalta taas olla töissä muutaman kuukauden työttömyyden jälkeen. Vähän enemmän sisältöä elämässä, kun näkee muitakin ihmisiä kuin perhettä ja pari kaveria. :D Ja tekee muutakin kuin kotitöitä ja lenkkeilee...

Tämä työ tietää reissuja ympäri Lappia tänä kesänä, mutta noh. Tuleepahan nähtyä tuo ihan pohjoinenkin osa tästä maasta ja varmaan hienoja kokemuksia tulee niillä reissuilla. Ensi viikolla on varmaan luvassa kuvia Ivalosta. :)

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kuva tunnissa: Vappu 1.5.

KLO 8:00
Heräsin suunnilleen noihin aikoihin ja puin päälle. Lähdin käyttämään Tessun ulkona ihanassa vesisateessa. :)

KLO 9:00
Lueskelin Lapin Kansaa ja söin aamupalaa.

KLO 10:00
Tessun kanssa lenkille, vesisade oli loppunut ja aurinko paistoi.

KLO 11:00 
Lenkillä komistuksen kanssa. Lenkin jälkeen lähdettiin ajelemaan kaupunkiin.

KLO 12:00
Saavuin kaupunkiin, ja sää olikin muuttunut vähän synkemmäksi. Onneksi käytiin aamulla lenkillä!

KLO 13:00
Päätettiin lähteä käymään syömässä, varasin tuolta pöydän...

KLO 14:00
Puolikuu oli ihan täynnä porukkaa ja pöydän varanneet ihmiset ei päässeetkään syömään. Mentiin sitten Comicoon, jossa oli ihanan rauhallista ja ruokakin todella hyvää.

KLO 16:00
Netissä surffailua ja kuvien muokkailua.

KLO 17:00
Munkkeja ja simaa. :P

KLO 18:00
Lisää kuvien muokkailua.

KLO 19:00
Jääkiekon kattomista näitten kans.

KLO 20:00
Tessun kanssa lenkille. Sitten käytiinkin vaan saunassa ja löhöiltiin sohvalla kattelemassa telkkaria. :)

Vappu

Nyt olisi vaput juhlittu ja palattu onnellisesti tavalliseen arkeen ilman älytöntä herkkujen mättämistä. :D Äiti vietti 50-vuotisjuhliaan vappuaattona, tarjolla oli vaikka minkälaista herkkua ja tulihan niitä sitten syötyäkin... Kinuskikuorrutteista kakkua, jossa oli täytteenä hilloja (=hilla), kinderpiirakkaa, munkkeja ja kinkkupiirakkaa. Oli kyllä hyvä vappujuhlinnan aloitus. Seuraavat juhlat onkin sitten kesäkuussa serkun ylioppilasjuhlat ja sen jälkeen siskon rippijuhlat.



Itse vappupäivää juhlistettiin Henkan kanssa käymällä syömässä Comicossa. Tarkoitus oli ensin mennä turkkilaiseen ravintola Puolikuuhun, mutta siinä paikassa ei kyllä ollut kellään hajua ravintola pyörittämisestä vähän kiireisempänä päivänä. Varasin sinne pöydänkin etukäteen ja työntekijä kehui puhelimessa, että "hyvin mahtuu, on tilaa". Loppujen lopuksi kun käväistiin siinä pyörähtämässä, niin ne ei olleet pitäneet varauksista mitään kirjaa eivätkä varsinkaan huolehtineet, että kaikille pöydän varanneille olisi todella ollut tyhjä pöytä.

Comicossa oli taas yhtä mukava käydä syömässä kuin ennenkin. Tällä kertaa tilasin kanaa bourbon-kastikkeessa, kylkiäisinä oli lämpimiä kasviksia ja bataatti-ranskiksia. Bataattiranskikset oli ihan järjettömän hyviä! Oli sitä paitsi sopivan kevyttä syötävää edellispäivän mässäilyn jälkeen, vaikka annos olikin iso. Ei tosiaan olisi mikään nautapihvi uponnut... :)

Ilta kului mukavasti kuvia muokatessa ja jääkiekkoa katsellessa.