sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Maalaismaiseman sun kanssas jakaisin

Mie pistin auton myyntiin viime viikonloppuna ja sain sen tällä viikolla vielä myytyäkin. Nyt sitten ajelen minun ekalla omalla autolla, eli vanhalla kunnon Fiestalla. Yritän tässä nyt etsiskellä sopivaa ja mielellään luotettavaa yksilöä taittamaan kilometrejä kanssani. Saa nähdä, kuinka onnistaa tällä kertaa autokaupoilla, edellisestä autosta kun oli lähinnä päänvaivaa.

Eilen käväistiin Oikaraisella nauttimassa ihanasta kevätsäästä. Oli kyllä tosi upea ilma, lämmintä noin 5 astetta ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Kotikyläkin on niin kaunis, että ikävähän tuonne tulee joka kerta, vaikka käynkin siellä usein - vähintään kerran viikossa. Käytiin uittamassa koiraa Raudanjoessa, jonka rannat on sulat ja nautiskeltiin vaan.

Tänään käväisin juoksentelemassa taas juoksuohjelman mukaisen kolme kilsaa. Tuntui se taas vähän helpommalta kuin ekalla lenkillä. Koirakin alkaa tajuta, että juostessa juostaan ja kävellessä sitten nuuhkitaan. Eilinen lepopäivä ei kyllä ollut lepoa taas nähnytkään, kun tuli käveltyä 12km. Mutta noh, ei nättinä päivänä viitsi paljon sisälläkään kykkiä.

Eilen väkertelin uuden ulkoasun koirablogin puolelle, nyt pitäisi keksiä joku hyvä idea tällekin blogille. Ei tuo lumisen harmaa ulkoasu enää oikein nappaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti