keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Lenkkitossut jalkaan

Kävin tänään juoksentelemassa 4,34km, josta tosin ehkä kilometrin verran on käveleskelyä ihan lämmittelyn ja sitten koiran vuoksi, että se saisi tehtyä aluksi tarpeensa ja lopuksi vähän haistellakin. En ole tosiaan juossut todella pitkään aikaan yhtään mihinkään, koska muutama vuosi sitten minun polvi temppuili oikein urakalla. Nykyään se kipuilee vaan joskus, mutta kipupäivinäkin kivun saa pois tavallisella särkylääkkeellä, niin en ole antanut sen enää pahemmin hidastaa menoa.

Juoksemaan en kuitenkaan ole uskaltautunut kunnolla pitkään aikaan, mutta tänään päätin lähteä ja onneksi lähdin. Oli niin loistofiilis, kun vaan sai juosta ja kuntokin kesti oikein hyvin, niin että oli mukava juosta. Nyt vaan sitten useamminkin juoksentelemaan, koska siitä mie nautin!

Hankin tänä keväänä uudet Asicisin lenkkarit edellisten tilalle. Edelliset oli Asicsin ~140 euron lenkkarit, mutta ei ne kyllä olleet sen paremmat kuin nämä nykyisetkään, joista maksoin 49,90e, kun ne oli tarjouksessa. :) Noilla oli kyllä hyvä juosta.

Muuten oon viime aikoina hiihdellyt, tehnyt Yoogaian pilates-, core- ja aitoa energiaa -treenejä sekä blogilatesia vähän sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä milloinkin. Venyttelyä olen myös harrastanut viime aikoina enemmän, kun mie olen tunnetusti erittäin jäykkä ja huonosti venyvä.

Tässä näkyy nuo sykealueet, joilla tuli juoksenneltua. Ihan hyvät sykkeet oli. :) Mulla on Polar H7 -sykemittari noiden mittaamista varten ja puhelimessa sitten Endomondo- ja Polar Beat -ohjelmat. Mie tykkään seurata kaikenlaisia tilastoja ja tykkään teknisistä vempaimista, niin tämä innostaa liikkumaankin. Toisessa kuvassa on mansikka-banaani-mustikka-smoothie, jollaisen ajattelin väsätä iltapalaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti