Kun uni ei tule...

Ei yleensä ole minun ongelma tämä, ettei yöllä tule unta. Päinvastoin, nukahdan vieraissakin paikoissa todella nopeasti ja nukun sikeästi. Tänään ei vaan uni tule.

Mietin sitä lhasa apso -poikaa, jonka niin kovasti haluaisin itselleni, mutta en voi mitenkään ottaa, kun ensi vuonnakin minua odottaa mitä todennäköisimmin reissutyöt. Ajatuskin koiranpennun jättämisestä viikoiksi suorastaan riipaisee sydämestä. Reissuun lähtemisen ajatteleminenkin stressaa ja ahdistaa. Tuntuu, että olen kertakaikkiaan ansassa, ja pakoreittiä ei ole.

Työttömyyttä on kaiken järjen mukaan edessä vielä useita kuukausia, mutta kun ne siellä tulevaisuudessa odottelevat reissutyöt ahdistaa jo nyt. Suunnitelmia on ihan turha tehdä ja omia arkielämän unelmia voi vain haaveilla toteuttavansa.

Haluaisin keksiä tähän tilalle mitä hyvänsä muuta, kunhan jotain järkevää, mutta en keksi mitä se voisi olla. Minkään muun työpaikan löytyminenkin tuntuu ihan toivottomalta. Toivon kovasti, että tähän tilanteeseen löytyisi joku ratkaisu, vieläpä hyvä sellainen.

Tämän hetken piristäjiä on kyllä joulun odotus, lahjojen pohtiminen ja ensi torstaina starttaava viikonloppureissu Helsinkiin. En malttaisi odottaa sitä!  :)

Autollinen elämäni

Olen tällä hetkellä ihan kyllästynyt kaikkiin vekottimiin, joihin sisältyy moottori. Tykkään autoista, niiden suomasta vapaudesta ja mahdollisuudesta kulkea paikasta toiseen. Pelkästään kävellen ei kovin kauas pötkitä eikä etenkään kuskata mitään ylimääräistä mukana. Auto tuo kuitenkin mukanaan myös äärettömän suuren määrän menoja, huolta ja vaivaa. Autoon kuluu vuodessa yli 2000e, vaikka laskisi vain bensat (~15000km/v), katsastuksen, vakuutukset ja verot. Sen lisäksi autoa joutuu mitä todennäköisimmin huoltamaan enemmän tai vähemmän ylimääräistäkin.

Elämä moottorivempainten kanssa alkoi skootterilla 16-vuotiaana, ja voi sitä vapauden tunnetta, kun pääsi huristelemaan 60km/h ympäri kaupunkia ja kyliä. Polttoainetta tuo mokoma söi hyvin vähän, vitosella pääsi ajelemaan jo reilusti yli 100km, joten ajelemiseenkin oli varaa. Ensimmäiset kesätyötkin onnistuivat, kun pääsin kulkemaan töihin skootterilla. Varjopuolena tähän varteen kertyi jokunen kilo ja kuntokin ehkä hieman heikkeni, eihän sitä enää skootterin saamisen jälkeen kesällä pyöräilty paikasta toiseen ollenkaan samaan tahtiin kuin aiemmin. Skootterin omistajana pääsin kokemaan ensimmäiset raivostumiset moottorivempaimelle, joka ei toiminut.

Autollisen elämän aloitin 18-vuotiaana, kun ajokortin saatuani isä osti mulle oman pienen mustan Ford Fiestan vuosimallia -93. Sen saamisen jälkeen tuntui, että koko maailma oli avautunut, pääsin kulkemaan ihan minne vaan ikinä tahdoin, kuskasin pientä koiranpentuakin joka paikassa ja olin ihan hurjan onnellinen. Auto mahdollisti aivan kaiken, kun aiemmin oli pitänyt rukoilla kyytiä kaupunkiinkin eikä mistään harrastuksista voinut edes haaveilla - lukuun ottamtta koiraharrastusta ja valokuvaamista tietysti.

Ensimmäisen virheen autojen kanssa tein ehdottomasti silloin, kun aloin haluamaan uutta, parempaa, hienompaa, hiljaisempaa jne. autoa. Fiestan kanssa elämä oli ollut lähes tulkoon ruusuilla tanssimista, kun vakuutukset ja verot olivat pienet, isä maksoi nekin ensimmäisen vuoden ajan. Autoa ei tarvinnut paljon korjailla ja jos tarvitsi, isä kyllä korjasi kaiken (korjaa kyllä edelleen)... Focuksen kanssa alkoi sitten se varsinainen autosirkus, aluksi olin erittäin tyytyväinen uuteen autooni, mutta sitten kyllästyin siihenkin ja halusin taas jotain muuta. Reilun vuoden sisällä olen omistanut Focuksen, Corollan, Carinan ja Volvon, niin ja sen Fiestan.

Tänä vuonna olen käyttänyt autoihin ja niiden korjaamiseen rahaa enemmän kuin kehtaan myöntääkään. Kuka idiootti se oli, joka sanoi, että vaihtamalla paranee?! Nyt päätettiin myydä Volvo ja Carina pois ja olla hetki ilman autoa, ainakin siihen asti, että löydetään joku sopiva yksilö, joka uskalletaan ostaa. Autot on nimittäin suhteellisen halpoja, mutta niiden pitäminen, korjaaminen ja huoltaminen se varsinaisesti kallista on - etenkin jos ne ei ole kuin elämäni ensimmäinen auto, joka on palvellut jo viisi vuotta uskollisesti kolmea pientä remonttia lukuun ottamatta. Saa nähdä kuinka pian seinät kaatuu päälle, kun kulkeminen on vain muiden varassa. ;)

Omppupiirakkaa ja maalaiselämää

 Leivoin omenapiirakkaa tässä yhtenä päivänä. Mielessä siinsi muisto kesän match showsta, jossa Henkan kanssa syötiin varmaan parasta omenapiirakkaa ikinä. Se oli niin ihanan mehevä ja maku oli ihan taivaallinen. Päällä oli omenasosetta niiden perinteisten omenalohkojen sijaan. Valitettavasti en tajunnut kysyä omenapiirakan reseptiä tai sitä, miten se oli tehty. Niinpä kaivoin netin syövereistä sellaisen ohjeen, jolla kuvittelin saavani hyvää mehevää omenapiirakkaa. Ihan ei putkeen mennyt tällä kinuskikissan ohjeella. Maku oli kyllä ihan hyvä, mutta pohjasta tuli auttamatta liian paksu ja kuiva. Ihan hyvää se silti oli. Mikäpä meiltä herkkusuilta sitä paitsi jäisi syömättä... Ensi kerralla sitten etsin jonkun mehevän pohjan ohjeen, jolle levitän omenasoseen.

Tänä viikonloppuna käytiin mummolassa ja syömässä pikkuveljen synttärikakkua, siinä sivussa tietysti myös vähän ulkoilemassa (ja korjaamassa autoa, mutta sitä ei halua miettiä yhtään enempää). Oli ihanaa käydä käveleskelemässä pellon laitoja aurinkoisena syyspäivänä ja kiertämässä pitkä metsälenkki vähän sateisempana, mutta sitäkin raikkaampana sunnuntaina. Siellä se mieli lepää paremmin kuin ikinä missään muualla. ♥

Syyskuulumisia

Vitsi, mikä tauko taas viime postauksesta... On ilmeisesti ollut niin kauheasti töitä, ettei ole ehtinyt. ;) Nyt ne työt kumminkin loppui ja pitäisi keksiä, mitä tällä kaikella vapaa-ajalla oikein tekeekään. Vähän ahdistaa ja hirvittää taas, että kuinkahan kauan sitä joutuukaan työttömänä olemaan tällä kertaa.

Oltiin Henkan syysloma mökillä ja mie kävin sieltä käsin töissä - tuntui uskomattoman lyhyeltä tuollainen 40km mittainen työmatka. Töiden jälkeen ehdittiin tehdä vaikka mitä, käytiin kalastelemassa, saunottiin, lenkkeiltiin metsässä ja lenkkeiltiin tiellä, iltaisin oltiin molemmat aivan poikki, kun minun töiden aikana Henkka kävi jänismetsällä. Viikonloppunakin tekemistä riitti mahdottomasti, joten kyllä väsytti, kun päästiin lopulta kaupunkiin kotiin. Silti oli ihanan rentouttavaa olla mökillä, kun sai tehdä erilaisia juttuja ja oli oikeasti fyysistä tekemistä. Olisi niin ihanaa, kun saisi omakotitalon. Ehkä sekin haave vielä joskus toteutuu.

Vähän tahtoo väsyttää tämä syksy ja pimeät, harmaat päivät, mitä nyt on riittänyt. Vähän piristystä tuo joululahjojen miettiminen, akvaarioprojekti ja Helsingin reissu, joka tehdään pikkusiskon kanssa joulukuun alussa. Kivaa päästä reissuun ja vielä niin mahtavaan tapahtumaan kuin Voittaja-näyttely on. Se on niin paljon muutakin kuin pelkkä koiranäyttely. Aikomuksena olisi kyllä ainakin yksi päivä pyöriä Helsingissä vähän muuallakin, kun kerran sinne asti ollaan menossa. :)

Everstin piilo

Olen jo moneen kertaan miettinyt Pellossa töissä ollessa, että mikä ihme on tuo Everstin piilo, jonne tien laidasta osoittaa kyltti Juoksengin kohdalla. Kirosin myös korkeaa Ratasvaaraa töiden lomassa moneen kertaan, se nimittäin vei puhelimesta ja mittalaitteesta kuuluvuuden, ja ajattelin, että sen päältä voisi olla hienot maisemat. Torstaina päätin sitten käydä kiipeilemässä ja katsomassa Everstin piiloa, joka osoittautui luolaksi kallioisen vaaran kyljessä.

Ensimmäinen reitti Everstin piilolle lähtee heti Ratasjärvelle kääntyvän tien alusta, siitä piilolle tulee matkaa noin 3km. Mulla ei kumminkaan huvittanut kävellä töiden lisäksi vielä 6km lenkkiä, joten ajelin Ratasjärventietä eteenpäin, kunnes tuli uusi kyltti Everstin piilolle. Tästä oli matkaa piilolle noin 500m ja vaaran päälle 700m.

Reitti on melkoisen jyrkkä, koska kuten sanoin, vaara on kallioinen ja melkoisen korkea. Ensin reitti oli kapeaa polkua, ja muuttui jossain vaiheessa portaiksi. Hengästyminen tuolla reitillä on kyllä ihan takuuvarma juttu. Piilolle nousi portaat ensin ylös ja sitten laskeuduttiin portaita pitkin alas luolaan. Ihan jännän näköinen paikka, mutta mie en luolaan mennyt, koska mulla kammottaa kaikenlaiset onkalot ja ahtaat paikat.

Everstin piilon nimi tulee tosiaan siitä, että talvisodan jälkeen Ragnar Nordström -niminen eversti joutui lähtemään maanpakoon Ruotsiin, koska Valpo (Valtiollinen poliisi), jahtasi häntä asekätkennän, kommunismin vastaisen toiminnan ja saksalaissuhteiden takia, joita hän oli harjoittanut toisen maailmansodan aikaan. Matkalla Ruotsiin hän joutui piileskelemään metsissä ja tämä luola oli yksi everstin piilopaikoista.

Vaaran päältä oli todella hienot maisemat Ratasjärvelle ja pitkälle Ruotsin puolelle asti. Tornionjokeakin näkyi vähintään kymmenisen kilometriä, jos ei vähän enemmänkin. Tosi vaikuttavan näköiset maisemat kyllä ja ihmettelinkin, miksi reitti oli niin huonokuntoinen, koska kävijöitä tuolla voisi hyvinkin olla, jos tuosta paikasta tiedettäisiin vähän enemmän.

Kuulin Pellossa kahvilla istuskellessani, kun viereisessä pöydässä ihmiset miettivät, että mitähän sitä keksisi Pelloon, että sinne saisi enemmän turisteja ja kulkijoita muutenkin. Samaan aikaan kuitenkin nämä luontoreitit ränsistyy, eikä tuonnekaan kukaan keksi mennä kuin sattumalta. Myöskään opastekylttien, -taulujen ja -tolppien kunto ei ihan vakuuta, välillä kävi mielessä, että olenkohan edes menossa oikeaan suuntaan. Ei sinne silti eksymään pääse ja suosittelen käymään jo maisemienkin takia. :)

Sumua ennen hellettä

Tällä viikolla on kyllä helteet hellineet tosi mukavasti, tai hellineet ja hellineet. Ei niitä töitä niin kauhean nautinnollista ole tehdä helteessä. Kaikesta huolimatta töitä on tehty ja kylmän sumuiset aamut onkin olleet parasta työaikaa. Napsin tuossa yhtenä aamuna kuvia työmaan vierestä ja nämä on sitten sieltä.

Paljon on tullut mietittyä myös tätä omaa alaa ja opiskelua. Ajattelinkin hakea ensi keväänä opiskelemaan ja nyt ilmoittautua avoimen yliopiston kursseille, niin saan vähän käsitystä tuosta opiskelusta. Ehkä siitä on myös hieman apua pääsykokeita ajatellen ja ainakin, jos pääsisin kouluun sisään, olisi mulla jo jokunen opintopiste kasassa. Pääsykokeisiinhan täytyy lukea yksi kirja, jossa on viisi tutkimusta, ja muistaa sieltä käytännössä kaikki tieto jokaista vuosilukua myöden...

Nyt kuitenkin työt jatkuu vielä 1,5kk ajan ja pääsen katselemaan lisää tätä meidän maakuntaa.. ;)

Ihana sunnuntai

Kävin tänä aamuna vähän kuvailemassa, kun heräsin jo seitsemältä. :) Nappasin kameran kainaloon ja koiran hihnaan ja lähdin katselemaan sopivia kuvauskohteita. Pikkulintuja, sorsia ja orava eksyivät kameran linssin eteen. Sunnuntaiaamujen tunnelma on kaupungissa aivan ihana, rakastan sitä rauhaa ja hiljaisuutta, mikä silloin on. Kaupungissa se tuntuu vielä niin erilaiselta, kun normaalisti sitä vilinää riittää enemmän tai vähemmän.

Käytiin tänä viikonloppuna Wanhoilla markkinoillakin, josta löytyi meille molemmille uudet käsityönä tehdyt kahvimukit ja Henkalle synttärilahjaksi puukko (käsityötä sekin). Kuvia ei vaan tullut otettua, vaikka tarkoitus oli. Siellä nimittäin on osa myyjistä panostanut pukeutumiseenkin aika hienosti!

Myös Oikaraisella käytiin syömässä minun synttärikakkua vähän etukäteen, kun tiistaina olen kuitenkin Pellossa rämpimässä radan varressa. Siskot oli tehneet tosi hienon ja ennen kaikkea herkullisen kakun. <3 Synttärilahjaksi sain vielä kaiken lisäksi muumimukin ja Henkalta ihanat korvikset. Tuntuipas kivalta. :)

Syksy hiipii hiljaa

Syksy alkaa pikku hiljaa lähestyä ja mie oon niin onnellinen siitä! Tykkään syksystä ihan hirveästi, syksyn raikkaat sumuisen aurinkoiset aamut, punertava auringonpaiste ja syksyn tuoksu on ihania. Olen ihan ehdottomasti elokuun lapsi ja rakastan niin lämpimiä päiviä kuin niitä syksyyn viittavia kylmempiä aamuja.

Tässä yhtenä päivänä otin kameran mukaan meidän pienelle aamulenkille, joka Tessun kanssa joka aamu suoritetaan. Oli kyllä taas niin nätti ilma, että ei toista. Olen joskus miettinyt, että miksihän mulla ei kesästä ole koskaan kuvia samalla tavalla kuin vaikka syksystä, mutta ehkä ne kesäsäät ei vaan innosta samalla tavalla.

Raikkaat syysaamut on vaan jotain niin ihanaa. ♥

Ounasvaaralla

Lähdettiin Henkan kanssa käymään vähän uusissa maisemissa lenkillä, kun tuo asfaltilla saman renkulan tarpominen kyllästyttää joskus, eikä tuo asfalttilenkkeily ole nivelillekään mikään ihan ykkösjuttu. Tarkoitus oli ensin lähteä käymään vain Saarenkylässä hieman kävelemässä samalla kun kävisimme kirjastossa. Kirjaston pihalla kuitenkin päätettiin, että eiköhän lähdetä Ounasvaaraan, jossa siis sijaitsee talvisin laskettelurinteet. Kameraa ei tullut tällä kertaa mukaan, kun tarkoitus oli alunperin mennä vain talsimaan tasamaata.

Siinä sai jalkalihakset vähän kyytiä, kun kiikuttiin vaaran päälle Tottorakan rinnettä pitkin. Mie vielä yritin tehdä muutamia juoksuspurttejakin, niin että kyllä siinä hengästyi ihan kunnolla. Sai selkäleikkauksesta toipuvakin vähän kuntoa nostattavaa liikuntaa ja kyllähän se mullekin hyvää teki.

Ei ole taas pitkään aikaan tullu tehtyä mitään lihaskuntoa kehittävää tai edes juoksenneltua, kun polvi suuttui pitkästä pyörälenkistäkin... Käveleminen ja kiipeileminen sille ilmeisesti sopii. Toissa päivänä tein sitten pitkästä aikaa Yoogaian kautta yhden tunnin ja huh, kylläpä se taas tuntuukin kipeinä lihaksina ja myös hyvänä olona. Miksihän sitä aina välillä päästää itsensä laiskistumaan, vaikka tuo liikkuminen ja sen tuoma tunne on niin kiva?

Eikös vaan ole nätti kaupunki? Ainakin näin ylhäältä katottuna. ;) Panorama-kuva kannattaa klikata isommaksi!

 

Löysin muuten Bikbokista aivan ihanan ruutupaidan. Olen ettiny ittelleni sopivaa jo tosi kauan ja nyt lopultakin löytyi. Ihan paras vaate! :) Muuten en ole alennusshoppailuja juuri harrastanutkaan, Lindexiltä taisin löytää pari valkoista t-paitaa kuvioilla ja Haaparannan Hööksistä löysin takin. Kyllä laadukkaat urheiluvaatteet on vaan niin paljon paremmin istuvia ja toimivia kuin jotkut satunnaiset retkeily- tai ulkoiluvaatteet.

Vielä on kesää jäljellä...

...vielä tulee kauniita päiviä. Ainakin toivottavasti! Tähän mennessä tämä kesä ei ole oikein vakuuttanut! Blogin pitokin on vähän unohtunut ja puolittain tarkoituksellakin jäänyt. Näköjään mie en enää kirjoita meidän sisustuksesta tai Henkan asioista mitään, kun jonkun yhden ihmisen pitää sitten häiriköidä sitä niistä asioista, mistä blogissa olen maininnut. Tästä sitä taas huomaa, että tässä blogin kirjoittelussa on ne varjopuolensakin ja tosiaankin kannattaa miettiä, mitä kuvia ja mitä juttuja blogiinsa pistää. Mutta nyt kumminkin takaisin täällä, koitan keksiä jotain muuta kirjoiteltavaa. :D

Hankin itselleni uuden objektiivin, joka on yhdellä sanalla sanottuna ihana. Uusi tuokaan ei ole, niin kuin ei mikään minun objektiiveista ole ollut, mutta kylläpä nämä kameravarusteet kestää ihmiseltä toiselle ja vuodesta toiseen. :) Objektiivi on kuitenkin Canon 70-200mm f4L. Nyt alkaa saamaan koirista parempia kuvia ja ehkä saa jonkun räpsyn linnuistakin, ja aika monesta muusta jutusta, mihin tuo toinen ei riitä, kuten vaikka tästä lokkikuvasta näkee. ♥

Töissä luistaa hienosti, toimistohommat olisivat niin minun juttu, niitä saan nyt tehdä ja olla enemmän Rovaniemellä. Kotihommiakin olen nyt sitten ehtinyt paremin tehdä ja olenpa sitten pessyt ikkunat ja siivonnut kunnolla. Ihanaa, kun näkee ikkunasta pihalle taas. Ja ihanaa, kun ehtii ylipäänsä tehdä näitä kotijuttujakin eikä kämppä pääse näyttämään räjähtäneeltä missään vaiheessa.

Uusin villitykseni ja varmaan tämän hetken muoti-ilmiö muutenkin, on värittäminen. Aikuisten värityskirjat siis, joiden avulla voi saada itselleen mielenrauhaa, rentoutusta ja myös totta kai kivaa puuhasteltavaa. Piirtäminen on rentouttavaa puuhaa yleensäkin, mutta koska minunkin piirustuksenlahjat on mitä on, niin tuollainen värityskirja on ihana. :D Just sellaista tekemistä, mitä olen kaivannutkin.

Puolukkarahkakakku

Tekaisin torstaina töiden jälkeen puolukkarahkakakun, johon olin hankkinut ainekset jo juhannuksen aikaan. Rahkakakun ohje on ollut mulla jo valmiina odottamassa syksystä asti, mutta nyt vasta sain aikaiseksi tehdä sen. Alkuperäisessä reseptissä sen nimi oli juustokakku, mutta koska tähän ei tule juustoa ollenkaan missään muodossa, niin rahkakakku tai jäätelökakku on huomattavasti parempia nimiä. Kakku on todella nopea tehdä, ainoastaan sen pakastamisvaiheessa menee aikaa, mutta valmisteluun ei juurikaan.

Yhdellä jos toisellakin on varmasti epäilyksiä puolukan sopivuudesta yhtään mihinkään sen happamuuden vuoksi, mutta tässä se on oikeasti herkullinen! Laitoin itse alkuperäisestä reseptistä poiketen kermarahkan tilalle vaniljarahkaa, joka sopii puolukan kanssa loistavasti yhteen ja pehmentää makua entisestään.

Resepti:

3 kananmunaa
1½dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
1½dl puolukkasurvosta
200g vaniljarahkaa
2,5dl vispikermaa
6 digestive-keksiä

1. Erottele keltuaiset ja valkuaiset keskenään.
2. Sekoita keltuaiset, tomusokeri, vaniljasokeri, puolukkasurvos ja rahka. Jos laitat puolukat kokonaisina, käytä tehosekoitinta tai sauvasekoitinta, että puolukan kuoret menevät hienoksi silpuksi.
3. Vaahdota kerma ja sekoita puolukkaseoksen kanssa.
4. Vaahdota valkuaiset puhtaassa astiassa ja kääntele seoksen joukkoon. Valkuaisvaahdosta saa tehdä paksua.
5. Kaada massa laakeaan, pyöreään vuokaan.
6. Murskaa keksit ja ripottele keksimurska kakun päälle.
7. Pakasta 4-5 tuntia.
8. Nosta juustokakku jääkaappiin noin tuntia ennen tarjoilua. Kakun voi pakastaa uudelleen.
9. Koristele halutessasi puolukoilla.

Inaria ja Saariselkää

Reissutyön tavallaan kivoin puoli on se, että pääsee näkemään paikkoja, joissa ei ole ikinä ennen käynyt eikä tulisi ehkä ikinä käyneeksikään. Se on toki sitten toinen juttu, onko tuolla pohjoisimmassa Lapissa juuri mitään nähtävää. :D Tällä viikolla oltiin ensin pari päivää Inarissa ja sitten pari päivää Saariselällä. Tässä on ensin kuvia Inarista, joka on kyllä todella pieni paikka...

Saariselkä puolestaan on taas niin perinteinen turistirysä kuin vain olla ja voi. Muistuttaa rakentamisensa puolesta hyvin paljon Kuusamon Rukaa. Juuri mikään paikka ei ollut näin kesällä edes auki, nämä tällaiset turistikohteet kun pyörii vain laskettelukauden ajan... Saariselän tuntureilla olisi ollut mukava käydä kiipeämässä, mutta päivän kävelemisen jälkeen en millään jaksanut sinne lähteä. Siellä olisi saattanut olla mukavat maisemat.